Usein kuulee sanottavan, että Ylipappi (englanniksi The Hierophant tai The High Priest) on vaikeasti lähestyttävä kortti. Että tuntuu jotenkin kapea-alaiselta tiivistää sen merkitys vain sääntöihin, perinteeseen tai aukrotiteettiin.
Tuskailin itsekin pitkään tämän kortin merkityksen äärellä. Onneksi vähitellen löysin keinoja syventää ymmärrystäni tästä kortista. Haluan jakaa niistä muutaman sinulle nyt, kun elämme Härän kautta, eli juurikin sitä aikaa vuodesta, jolloin Ylipappi-kortti on aivan keskeinen.
Mikä oikein on The Hierophant?
Jos käytät Tarot-työskentelyssäsi Smith-Rider-Waite- pakkaa, on sinulle tuttu tämän kortin nimi The Hierophant. Kortin merkitystä voi lähteä avaamaan tuon nimen kautta, jonka juuret ovat antiikin Kreikassa. Hierophant tarkoitti henkilöä, jolla oli pääsy salattuun ja pyhään tietoon. Sellaiseen tietoon, jonka kautta oli mahdollista luoda kollektiivisia ja syvälle yhteiseen kulttuuriin kietoutuvia näkemisen tapoja, ja jotka kollektiivisesta vähitellen kääntyivät kohti yksilöä. Kortin merkitykselle aivan keskeistä on siis tieto sekä yksilöllisen tiedon suhde yhteisön tietoon. Jos haluat lukea tästä aiheesta lisää, suosittelen Rachel Pollackin teosta Tarot Wisdom.
Vaikka maailma ympärillämme on muuttunut sitten antiikin aikojen, kaipaamme yhä samalla tavoin sekä kollektiivista että yksilöllistä näkemisen ja tietämisen tapaa. Kaipaamme yhteisiä raameja, joiden puitteissa voimme tunnistaa itsemme, mutta myös yksilöllistä tapaa kokea ja ymmärtää, ja tehdä elämästä oman näköisemme juuri oman, yksilöllisen tiedon perusteella.
Mitä sinulle merkitsee kollektiivinen tieto? Entä yksilöllinen tieto? Mistä sinun oma syvin tietosi muodostuu? Jos kuuntelet hiljaisuuden keskellä omaa sisäistä ääntäsi, omaa syvintä tietoasi, mitä kuulet?
Näiden aiheiden äärelle Ylipappi kuljettaa meidät. Se herättää pohtimaan, mikä on yksilöllisesti juuri sinun tai minun oma ääni, oma tieto. Usein nimittäin on niin, että kuunnellessamme sisäistä ääntämme, kuulemmekin jonkun toisen puhetta.
Meitä ohjaavat yhteisön säännöt ja vaatimukset, mahdollisesti esimerkiksi omien vanhempiemme vaatimukset ja ohjeet, tai opettajiemme antamat ohjeet, ja mahdolliset muutkin ulkoapäin sisäistetyt äänet.
Jos haluat syventää ymmärrystäsi tästä sisäisen oman tiedon aiheesta, suosittelen Lindsay Mackin podcastin Tarot for the Wild Soul jaksoa 73, joka käsittelee Ylipappi-korttia.

Mitä näet, kun katsot kortin kuvastoa?
Nämä katsomisen, kuuntelemisen ja huomion kohteena olemisen teemat ovat usein näkyvillä Ylipappi-kortin kuvastossa. Kun muodostat omaa tulkintaasi tästä kortista, niin tutki kortin kuvastoa nämä teemat huomioiden. Kuka kortissa on katsomisen kohteena? Entä kuka kuuntelee? Tai kuka puhuu? Mitä se sinulle kortin merkityksestä kertoo? Millaisia katsomisen ja kuuntelun kohteena olemisen hetkiä tunnistat omassa elämässäsi? Entä ketä sinä katsot ja kuuntelet?
Ylipappi ja astrologiset yhteydet
Entä mitä muuta kuin tiedon käsitteen sekä kortin kuvaston voi huomioida, kun muodostaa omaa tulkintaa kortista Ylipappi? Aivan kuten mitä tahansa muutakin Tarot-korttia tulkitessa, kannattaa ottaa huomioon kortin astrologiset yhteydet.
Ylipappi-kortti liitetään eläinradan merkeistä Härkään, joka on modaliteetiltaan pysyvä eläinradan merkki, ja joka on vahvasti yhteydessä Maan elementtiin. Pysyvyys ja tietty järkähtämättömyys ovat siis läsnä Ylipappi-kortin energioissa. Se pitää meitä paikallaan, ja pysäyttää kysymysten äärelle. Sen energia on hidasta, ja Maan elementti korostaa tätä ulottuvuutta entisestään. Olemme pysähtyneet paikoillemme tämän kortin energiassa, ja vasta työstettyämme omaa minä-suhdettamme riittävällä tavalla, voimme siirtyä eteenpäin.
Tätä pysähtyneisyyden ja sisäänpäin kääntymisen teemaa korostaa myös kortin numero, joka on viisi. Kaikki Tarotin vitoset ovat vaativia pysähtymisen ja sisäisen reflektion kortteja. Niissä on hyvin vähän kontakteja ulospäin, ja niissä kaikissa muutos tapahtuu meissä itsessämme sisäisesti, oman mielemme syvissä hämärissä.
Härkään yhdistyy planeetta Venus. Jos Ylipappi-kortissa on jotakin lempeää tai lämmintä, tulee lempeys nimenomaan Venuksen energioiden kautta. Venus ikään kuin pyytää meitä olemaan lempeitä itseämme kohtaan ja näkemään itsemme kauniit puolet. Eli ei vain kyseenalaistamaan, vaan rohkeasti myös kannustamaan itseämme.
Venus tuo kauneutta ja lempeyttä kaikkeen, minkä kanssa se on tekemisissä. Itse ajattelen Venuksen läsnäolon Ylipappi-kortissa luonnon ja kasvun kautta – Härän kaudessa luonto ympärillämme herää eloon, vähitellen kasvaen ja kehittyen.

Tarot-pöytä kortin omakohtaisen tulkinnan syventämiseen
Jos haluat vielä syventyä Ylipappi-korttiin Tarot-pöydän eli spreadin avulla, voit tehdä sen esimerkiksi seuraavasti:
Etsi Tarot-pakastasi Ylipappi-kortti ja nosta se eteesi kuvapuoli ylöspäin. Sekoita sen jälkeen pakka ja kysy korteilta seuraavat kysymykset:
- Millä tavalla voin parhaiten tunnistaa oman sisäisen totuuteni?
- Mikä estää minua kuulemasta omaa sisäistä ääntäni?
- Miten voisin olla lempeämpi itseäni kohtaan?
- Millaisia vahvuuksia voin löytää itsestäni itsereflektion kautta?
Nosta neljä korttia siten, että asetat ne Ylipappi-kortin ympärille. Aseta ne siten, että ensimmäinen nostamasi kortti asettuu Ylipappi-kortin yläpuolelle, toinen kortti sen alapuolelle, kolmas kortti vasemmalle puolelle sinusta katsottuna ja neljäs kortti oikealle puolelle.
Tulkitse kortit siten, että ensimmäinen nostamasi kortti vastaa kysymykseen numero 1, toinen nostamasti kortti kysymykseen numero 2, jne.
Toivottavasti näistä vinkeistä on sinulle apua ja saat uusia ulottuvuuksia Ylipappi-kortin tulkintaan.